Mitä sinulle tulee mieleen sanasta konttorikoneliike?

Tulostimet, postimaksukoneet, kirjoituskoneet..? Niinpä. Yrityksemme nimi on Konttorikoneliike Sarin-Väisänen Oy ja olemme erikoistuneet tiukasti kassa- ja maksujärjestelmiin.

Mielestämme olisi ollut kohtuutonta hämätä erityisesti uusia asiakkaita harhaanjohtavalla nimellä, joten päätimme tiputtaa viime talvena yrityksemme markkinointinimestä Konttorikoneliikkeen pois.

SV vakiintuu käyttöön

Nimeksi jäi Sarin-Väisänen Oy, josta pidämme entistäkin tiukemmin kiinni. Huvittavaa, että mietimme nimenmuutosta monta vuotta ja ratkaisu oli lopulta silmiemme edessä. Kanta-asiakkaidemme käytössä on vakiintunut lyhenne SV, joten päätimme nostaa sen vahvemmin markkinointiin.

40-vuotias firma on puskenut parinkin taantuman läpi

Me nykyiset omistajat arvostamme yrityksemme pitkää historiaa, myös ajalta ennen meitä. Yrityksen vuonna 1978 perustaneet Sarin ja Väisänen eivät ole enää aikoihin olleet toiminnassa mukana, mutta krediitit säilyvät firman nimessä. Toiminta muuttaa muotoaan, mutta yrityksemme vakiinnuttama asema yhä useamman pienyrityksen pitkäaikaisena kumppanina on pitkäjänteisen kehittämistyön ja aidosti asiakaslähtöisen toiminnan tulos.

Yksi meille kriittinen päätös oli ajaa tulostinmyynti alas. Se oli tärkeä ratkaisu, jotta saimme keskittyä kassa- ja maksujärjestelmiin; alaan, jossa asiakkaat tuntuivat tarvitsevan enemmän ja enemmän asiantuntemusta. Tämän päätöksen seurauksena laajensimme tuotevalikoimaamme ja pystymme tänä päivänä auttamaan asiakkaitamme syvällisemmin.

Kassa- ja maksujärjestelmien kehityssuunta vuonna 2018

Kassajärjestelmien hankinnassa näkyy trendejä, joista voi mainita tänä päivänä erilaiset pilvipalvelut. Paikka- ja aikariippumattomuus kiehtoo yrittäjiä ja liiketoiminnan lukujen tulee kulkea taskussa mukana, mieluusti reaaliajassa.

Painetta yrittäjälle aiheuttavat myös kuluttajien vaatimukset. Maksaminen on myllerryksessä. Kun lähimaksaminen tuli, laitemallit uudistuivat. Uusia mobiilimaksutapoja syntyy ja tietyt niistä alkavat vakiintumaan, jolloin kauppiaan on viimeistään syytä miettiä, miten hän pystyy vastaanottamaan asiakkaiden maksuja mahdollisimman monipuolisesti. MobilePayn ja S-ryhmän yhteistyö tulee vauhdittamaan mobiilimaksamisen yleistymistä entisestään.

Voiko teillä maksaa sormuksella?

Jos et vielä hoksannut, niin asiakas saattaa tulla maksamaan ostokset liikkeessänne vaikka sormuksella. Oletko kartalla, miten se onnistuu vai haluaisitko oppia aiheesta lisää? Nämä asiat on hyvä huomioida ja ymmärtää vähintään yleisellä tasolla.

Vaikka markkinoille putkahtelee jatkuvasti uusia, kepeitä ja moderneja kassaohjelmia, pidämme ylpeinä valikoimassamme kassajärjestelmiä, joita on kehitetty Suomessa jo useiden vuosikymmenten ajan. Pitkäaikainen asiakkaiden tarpeista lähtevä kehitys tuottaa ohjelmistoja, joilla vastataan asiakkaiden vaikeimpiinkin haasteisiin.

Johanna Manninen
myyntijohtaja, yrittäjä